La Soirée Edith Piaf

LOGOMO

Logomon Teatro-sali muuntautuu pieneksi Pariisiksi marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun Tia Cohenin tähdittämä Edith Piaf-show saapuu kahdeksi illaksi Turkuun. Ranskalaisen illan tematiikan kruunaa ranskalaisen menu’n sisältävä 3 ruokalajin show & dinner-ruokailu, joka nautitaan ennen esitystä lavan edustalta.

Pikkujoulukauteen sijoittuva tyylikäs show on kokonaiselämys, jossa ranskalainen ilta näkyy aina Teatron sisäänkäynnistä jatkoihin asti

LIPUT TÄÄLTÄ

Tulevat Keikat

TIA COHEN LIVE

No events for now, please check again later.

WHO IS SHE?

Tia Cohen on punahuulinen, syntyperäinen pariisitar. Hän on räväkkä, tunteellinen, ranskalaiseen tapaan puhelias ja energinen. Tia on erittäin mielenkiintoinen, suomalaisessa ympäristössä positiivisesti erilainen ja värikäs esiintyjä.

Tian taide on kuin hän itse. Määrittelemättömän laaja, syvällinen ja koskettava. On sitten kysymys esiintymisistä, juonnoista, stailauksista tai vaikkapa opastetuista retkistä, Tian persoonallisuus nostaa tilanteen kuin tilanteen tavanomaisen yläpuolelle.

Tutustu näillä sivuilla siihen mistä kaikesta koostuu ranskalais-suomalainen taiteilija ja persoonallisuus nimeltä Tia Cohen.

Yleisön Tunteita

-Aitoja Sanoja-

  • Marja Hautakangas
    Tähti on syttynyt! Kolme kesää sitten nousi Rööperifestin lavalle Tia Cohen, arvoituksellinen nainen, jonka karistmaattinen laulutyyli ei jätä ketään kylmäksi. Vuosi 2014
  • Astoria-Sali
    Astoriassa vietetttiin luihin ja ytimiin asti koskettanut ``Punavupren Varpusen`` konsertti. Tähdestä ja tarjoilusta nauttinut yleisö täytti Astorian juhlasalin huokauksista ja aplodeista. Tästä naisesta kuulemme vielä!
  • Leena Hinkka
    Kiitos tosi mahtavasta ja koskettavasta Edith Piaf illasta ohjelmateltassa 5.8.2014 Tampereen Teatterikesässä.Tykkäsin todella!
  • Paula Ratia
    Kiitos Tia ja kumppanit! Oli ilo jakaa osaavien artistien tunnelmat! Vegasia odotellessa.
  • Marja Hautakangas
    Tian ranskalainen, kiinni juuttuneita selkänikamia ihanasti irrottelevaa ÄRRRRÄÄ kadehtisi jopa Edith Piaf. Alettiin arvailla, mihin tämä tunteiden intohimoinen tulkki vielä tulevaisuudessa yltääkään?
  • Ari Liikanen
    Kiitos. Silmäni kostuivat. Kiitos!
  • Anne Saarijärvi
    Kiitos eilisestä esiintymisestä Tampereen Teatterikesässä! Olitte upeita, liikuttavia ja taitavia. Ja mikä ääni ja eläytyminen!
  • Matti Ojala
    Aivan loistava tunnelma oli Kouvolassa, pidin kovasti!

OtaYhteyttä

-Kiitos-

  • Please enter your name
  • Please enter a message
  • Incorrect reCaptcha. Please enter reCaptcha challenge.
  • Cannot send mail, an error occurred while delivering this message. Please try again later.
  • Your message was sent successfully. Thanks!

TIA COHEN

+358 45 650 56 33
tia@tiacohen.com
www.facebook.com/tiacohenartist
www.facebook.com/TravellingTia/

2018 TiaCohen.com, website by Asko Salminen/ www.salminen.ee
EnglishFinnishSpanish