Kuusankoskitalo muuntautuu pieneksi Pariisiksi lokakuun viimeisenä viikonloppuna, kun Tia Cohenin tähdittämä Edith Piaf-show saapuu jo toisen kerran Kuusankoskelle.
Viime kerralla, Tia Cohen oli hanuristi Joose Ojalan kanssa kahdestaan esiintymässä Kuusankoskella. Tällä kertaa hän tuo tämän ainutlaatuisen ja kokonaisvaltaisen esityksen ja pääsemme yhdeksi päiväksi Pariisin.
Tia Cohenin Piaf-ilta on nostanut esille tunteita ympäri Suomea jo usean vuoden ajan. Hänet on nähty esiintymässä mm. Finlandia-talolla, Riku Niemi Orchestran solistina, pienissä ja isoissa ravintoloissa, TV:ssä ja radiossakin. Missä tahansa esitys on koettu, on se jättänyt katsojiin syvän tunnejäljen, aidon kokemuksen 1940-ja 50-luvun pariisilaisesta kulttuurista. Nyt ”Punavuoren Varpunen”, Tia Cohen orkestereineen on valmistanut kokonaisvaltaisen illan Edith Piafin musiikin parissa, johon sisältyy niin teatterillisia kuin audiovisuaalisia osia.
Tia Cohen on punahuulinen, syntyperäinen pariisitar. Hän on räväkkä, tunteellinen, ranskalaiseen tapaan puhelias ja energinen. Pitkään Helsingin Punavuoressa asuneena Tia on ansainnut arvonimen ”Punavuoren varpunen”. Sillä viitataan Tian suurieleiseen, ja sydämeenkäyvään kykyyn muuttaa esiintymisellään Punavuorelaisbaarien tunnelma vastaamaan Pariisilaiskapakoiden tiivistä, elämänmakuista sykettä.
Tämän kokemuksen haluat kokea! Varaa paikkasi NYT!
Tia Cohenin kanssa esiintyvät Suomen eturivin muusikot
* Kapellimestarina on kitaristi Aki Hauru joka keikkailee mm. Django Collective Helsinki kokoonpanossa ja yhtyeessä Soul Sisters.
* Viulisti Mauri Saarikoski työskentelee Helsingin kaupunginorkesterissa sekä soittaa Dallapé kokoonpanossa.
* Klarinetisti/saksofonisti Johannes Salomaa soittaa Riku Niemi Orchestrassa ja Great Helsinki Big Bandissä.
* Haitaristi Joose Ojala voitti Kultaisen Harmonikka -kilpailun toisen sijan 2015.
* Kontrabassossa Joonas Tuuri soittaa Bowman Triossa sekä Lithium kokoonpanossa.